Kuinka rajojen asettamisesta voi tehdä itselle helpompaa?

Ihmissuhteissa tulee usein vastaan tilanteita, joissa meidän oma hyvinvointimme edellyttää rajojen asettamista.

Aivan kuten meille ei yleensä opeteta kuinka tunteisiin kannattaa suhtautua, harvoin kukaan opettaa myöskään sitä kuinka rajojen asettamisen voi tehdä itselle helpoksi.

On kaksi tapaa asettaa rajoja: helppo ja vaikea.

Helppo tapa on lähes aina myös rakentavampi, joten asiaan todellakin kannattaa hieman panostaa. Kun seuraavan kerran huomaat olevasi tilanteessa, jossa rajojen asettaminen tulee ajankohtaiseksi, muista seuraava periaate.

Aloitetaan perusasioista ja siitä, mistä rajojen asettamisessa oikeastaan on kyse.

Lähes poikkeuksetta tarve rajojen asettamiselle syntyy siitä, että meitä tai tarpeitamme ei kunnioiteta. Tällöin meidän on puolustettava itseämme ja omaa arvoamme.

Kun meitä ei kunnioiteta, on aivan luonnollista loukkaantua.

Se, kuinka suhtaudumme tähän loukkaantumisen kokemukseen ratkaisee tuleeko rajojen asettaminen olemaan helppoa vai vaikeaa.

Mikäli pysähdymme hetkeksi tarkastelemaan omaa kokemustamme, voimme huomata kuinka loukkaantuminen, pelko, ja jopa viha, ovat tässä tilanteessa täysin luonnollisia reaktioita. Asian ymmärtäminen ajatuksen tasolla ei kuitenkaan riitä. Vasta, kun tunteet tulevat kuulluiksi, ymmärrämme kokemuksellisesti kuinka luonnollisia nuo tunteet ovat.

"Kun emme hyväksy omia tunteitamme tai emme ymmärrä niiden olevan luonnollisia, emme kunnioita itseämme."

Ilman itseymmärrystä ja itsemyötätuntoa meillä on kaksi konfliktia:

  1. Alkuperäinen konflikti, jossa meitä on loukattu
  2. Sisäinen konflikti, jossa kritisoimme itseämme ja omia reaktioitamme

Mikäli emme ensin pura tuota sisäistä konfliktia, lähestymme rajojen asettamista jännittyneestä tilasta. Vaikka kuinka asettaisimme sanamme harkitusti ja rakentavasti, heijastelee äänensävymme ja elekielemme sisäistä jännitystämme. Jännitys saa siis rajojen asettamisen kuulostamaan hyökkäävältä. 

Lisäksi rajojen asettaminen tästä jännittyneestä tilasta käsin tuntuu meistä itsestämme hyvin epämiellyttävältä.

Sen sijaan, kun puramme ensin tuon sisäisen konfliktin, muuttuu tilanne huomattavasti helpommaksi. Tällöin rajojen asettaminen ei tunnu enää uhkaavalta, asetamme sanamme aivan automaattisesti rakentavasti, ja äänensävymme on sen mukainen. Rajojen asettaminen ei myöskään tällöin tunnu ollenkaan samalla tavalla epämiellyttävältä.

Sisäisen konfliktin purkaminen käytännössä

Kuinka tämä sisäinen konflikti sitten puretaan? Joskus pelkkä asian tiedostaminen ja asian äärelle pysähtyminen helpottaa oloa. 

Yleensä tämä ei kuitenkaan ihan riitä – varsinkaan silloin, kun olemme loukkaantuneita. Tällöin tarvitsemme toisen ihmisen apua, jotta pystymme saamaan kontaktin omiin tunteisiimme, ja sisäinen ristiriitamme pääsee purkautumaan.

Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka käytännöllistä tunnetaitojen valmennus on.

Tunteiden tarkastelu ja niiden kohtaaminen ei ole mikään itseisarvo. Valmennuksen avulla saamme apua ja helpotusta aivan todellisiin arkielämän tilanteisiin ja haasteisiin.

Toki olomme usein helpottaa jo tunnetaitojen valmennuksen aikana. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin myös se, kuinka tämä uusi olotila parantaa ihmissuhteitamme ja ratkaisee ongelmia valmennuksen ulkopuolella.

Kun siis seuraavan kerran rajojen asettaminen tulee sinulle ajankohtaiseksi, muista, ettei sen tarvitse tuntua niin vaikealta. Asiaan on tarjolla apua, ja tunnetaitojen valmennus sopii aivan erinomaisesti juuri tämän kaltaisten haastavien tilanteiden ratkaisemiseksi.

Jos haluat harjoitella tätä käytännössä ja saada apua omaan tilanteeseesi, varaa aika tunnetaitojen valmennukseen täältä: https://juusovoltti.fi/varaa-aika

P.S. Rajojen asettamisen tapauksessa tunnetaitojen valmennuksesta on myös toinen todella merkittävä hyöty. Valmennuksen avulla rajojen asettamisen voi tehdä pienin askelin. Kun osa tunteista tulee kohdatuiksi miellyttävästi ja turvallisesti jo valmennuksen aikana, voi itse tilanteessa keskittyä muihin asioihin.

Anna itsellesi aikaa!

Varaa tunnetaitojen valmennus