Jos meitä esimerkiksi pelottaa, saatamme liittää tähän kokemukseen sisäistetyn ajatuksen, että pelon tunteminen on heikkoutta ja että meidän ei pitäisi kokea sitä. Tämä aiheuttaa sisäisen ristiriidan, joka pääsee purkautumaan vasta, kun olemme saaneet tilaisuuden kokea tunne sellaisenaan ilman tuota oletusta tunteen merkityksestä. Siihen taqs tarvitsemme tuon pienen hetken, jolloin vain kuuntelemme tunnetta yrittämättä ratkaista sitä.

Kiitos, Jatta! Ihana kuulla.

Kiitos paljon kommentista. Tämä oli ihana kuulla!

Aivan varmasti myös noinpäin. Tuo liittyy muuten vahvasti myös siihen, kuinka tunteet ovat yhteiskunnallinen asia. Väkivaltainen ympäristö sekä aiheuttaa vaikeita tunteita että pakottaa ottamaan niihin etäisyyttä. Henkilökohtaisella tasolla pystymme kuuntelemaan omaa vihaamme ja yhteiskunnan tasolla tarvitsemme toimia väkivallan vähentämiseksi.

Perfektionistit eivät tosiaan aina itse koe asiaa ongelmaksi. Perfektionismistahan saattaa joissain tilanteissa olla jopa hyötyä. Pääsääntöisesti sen haitat ovat valtavat verrattuna hyötyihin, mutta perfektionisti ei välttämättä näe asiaa näin.

Aivan kuten emme pysty muuttamaan alkoholistin käytöstä, jos hän ei itse halua muutosta, sama pätee perfektionismiin. Mikäli yritämme pakottaa toista, se yleensä vain vaikeuttaa tilannetta.

Jotta perfektionismista voi vapautua, täytyy ensin tunnistaa siitä seuraavat haitat ja se, mitä tuo perfektionismi palvelee. Sillekin on nimittäin aina hyvä syy.

Tämä edellyttää pysähtymistä tekemään tuota tarkastelua liittyen omaan kokemukseen. Me voimme auttaa asiassa lähinnä omalla esimerkillämme.

Parasta mitä tällaisessa tilanteessa pystymme tekemään, on aloittaa tarkastelemalla omaa kokemustamme.

Miten toisen henkilön käytös häiritsee meitä? Vaikka toinen osapuoli ei näkisi tilanteessa mitään ongelmaa, saattaa tilanne olla ongelmallinen meille.

Kun saamme selkeyden omaan kokemukseemme, tapahtuu yleensä jompi kumpi tai molemmat seuraavista:
1) Oma olomme helpottaa tunnistaessamme mikä tilanteessa ja toisen käytöksessä on vaivannut meitä
2) Pystymme paljon rakentavammin kommunikoimaan asiasta ja tarvittaessa asettamaan rajoja.

Vain jos itsellemme on selvää mikä tilanteessa meitä itseämme häiritsee, pystymme aloittamaan keskustelun siitä näkökulmasta. Muussa tapauksessa päädymme helposti syyttämään toista ja kuulostamme hyökkääviltä. Hyvää tarkoittava eleemme saattaa saada toisen kokemaan olonsa syytetyksi ja poteroitumaan entistä enemmän. Perfektionisti saattaa samalla muuttua entistä perfektionistisemmaksi.

Kun sen sijaan olemme selvillä omista tinteistamme, aloitamme keskustelun vaistomaisesti tavalla, joka on toiselle osapuolelle helpompi ottaa vastaan.

Ja on asiassa vielä toinenkin näkökulma.

Lähdemme helposti tarjoamaan terapiaa muille, kun heidän käytöksensä häiritsee meitä. Mutta miten voimme vaatia tuota itsetutkiskelua keneltäkään muulta, jos emme tee sitä itse? Muut kyllä kiinnostuvat ja kysyvät ihan itse, kun huomaavat meissä tapahtuvan muutoksen ja uudenlaisen läsnäolon.

Asiassa siis voi ja myös kannattaa aloittaa ihan omasta kokemuksesta, vaikka se olisikin lähtökohtaisesti toisen ihmisen käytös, joka aiheuttaa meille ongelmia.